keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Vaniljavaahto ja reishin lyhyt oppimäärä

Ostin pussillisen Cocovin Reishiä tuossa jokin aika sitten, kun iHerbistä tilattu Cafeceps pääsi loppumaan. Reishi ei ole pahanmakuista, mutta tietty ominaismaku siinä kuitenkin on. Ihan sellaisenaan en aina jaksa sitä kahviin sekoittaa, joten kokeilin vaihtelun vuoksi kaakaota. 

Pakurista olen kertonut täällä, mutta jos reishi, eli lakkakääpä on vielä sinulle tuntematon, niin tässäpä muutama sananen siitä. 

Reishistä, kuten monista muistakin lääkinnällisistä sienistä on löydetty yli 2000 farmakologisesti aktiivista ainesosaa. Sitä on tietellisesti tutkittu enemmän kuin mitään muuta yksittäistä rohdoskasvia maailmassa, ja se on myös todennäköisesti maailman tunnetuin ja eniten käytetyin lääkinnällinen sieni siitakesienen ohella. Reishi vahvistaa immuniteettia, edistää sydämen ja verisuonten terveyttä, lievittää stressiä ja uniongelmia sekä tulehduksia. Sen on sanottu olevan yhtä tehokas kuin kortisoni, mutta ilman sivuvaikutuksia. C-vitamiini tehostaa reishin lääkinnällisiä vaikutuksia.

Pakurilla ja reishillä höystetty kaakao


Reishiä toisin kuin pakuria esiintyy kyllä Suomen metsissä, mutta on suhteellisen harvinainen ilmestys (ja sen, kuten pakurinkin kerääminen vaatii maanomistajan luvan).

Pakurilla ja reishillä höystetty kaakao

murunen pakuria (tai 0,5-1tl Cocovi Pikapakuria)
3 dl vettä
vaniljasteviaa
1 iso rkl raakakaakaojauhetta

Mittaa kattilaan vesi, pakuri (mikäli käytät pikapakuria, sen voi lisätä kaakaon kanssa samaan aikaan) ja reishi. Keittele haluamasi aika pienellä lämmöllä, omani syntyi ruokaa laitellessa ja keitin sitä noin puolisen tuntia. Pakurikäävässä ja reishissä on se ominaisuus, että mitä pidempi keittoaika, sitä enemmän hyödyllisiä ravinteita ja ainesosia siitä veteen irtoaa, joten keitellä voisi parikin tuntia. 

Kaada syntynyt tee astiaa, jossa voit surauttaa sen sauvasekoittimella sekaisin, itse käytän litran lasipurkkia. Lisää stevia ja raakakaakao ja surauta sekaisin. Jos käytit pakurikääpää, muista pyydystää muru pois nesteestä, ei se siellä toki vaaraksi ole, mutta itse keräsin pois :)

Tämä vaniljavaahto syntyi sattumalta, kun menossa oli vielä lomanjälkeiset vieroitusoireet herkuttelusta. Sopi mainiosti marjojen kanssa sellaisenaan, mutta kävisi myös proteiinipannarin kanssa tai miksei hedelmienkin. Mielikuvitus on rajana. Heraproteiinia kun laittaa näihin vain vähän nestettä sisältäviin herkkuihin, tulee niistä koostumukseltaa kivasti vanukasmaisia. Säilyttävät jonkin verran muotoansa myös ihan jääkaapissa, paremmin kuin smoothie.

Kuohkea vaniljavaahto


Vaniljavaahto

1 mitta heraproteiinia (esimerkiksi tämä, cafélatte tai vanilja)
1 tuore banaani
0,5 dl pakastettua ananasta 
0,5 dl pakastettua mangoa
vajaa desi mantelimaitoa (Alpron sokeroimaton)
steviaa tai hunajaa makeutukseen halutessasi

Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta varovasti sekaisin. Nakkaa päälle marjoja tai hedelmiä, vaikka pähkinöitäkin. 

Vadelmia pakasteesta<3


Kerroin täällä jokin aika sitten hankkimastani Trigger Rollerista, ja se on kyllä aivan virallisesti osoittautunut jokaisen euron arvoiseksi. Kävin nimittäin hiljattain hierojallani, joka yllätyksekseni totesi, että kireyttä on enää vain syvissä lihaksissa, kaikki Trigger Rollerilla käsittelemäni pinnalliset lihakset eivät olleet enää kireitä. Risti seinään sanon minä! Tämä kaikki autuus on siis tuon rullan ansiota, olen sinnikkäästi kivusta huolimatta rullaillut. Ei siis mikään turha ostos :)

Trigger Rollerin löydät esimerkiksi täältä.
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti