maanantai 24. marraskuuta 2014

Välipalaksi raakapatukka

On kaksi asiaa, jotka löytyvät aina mun käsilaukusta kun kyseessä on tuntia pidempi reissu tai työpäivä. Nimittäin jotain syötävää ja vesipullo. Ennen nuo syötävät olivat kaikissa kaupoissa myytäviä proteiinipatukoita, niitä, jotka eivät erityisen hyvälle maistu mutta helpottavat nälkää kun jotain on saatava. Jossain vaiheessa tätä ituhippihurahdustani keksin kokeilla raakapatukoita. Ne ovat nimensä mukaisesti raakoja, eivätkä sisällä mitään prosessoituja aineita. Ei lisättyä sokeria, ei väri- tai lisäaineita.

Herkut


Yleisimmin raakapatukat sisältävät pähkinöitä ja taateleita, jotka muodostavat sen perusmassan. Niiden lisäksi tulevat mausteet eli esimerkiksi raakakaakao ja appelsiiniöljy. Tuohon listaan jos lisätään vielä rusinoita, onkin kasassa Cocovin appelsiiniraakapatukan aineosat. Ei enempää eikä vähempää.

Nämä säilyvät laukussa hyvin, ovat aina mehukkaita ja pehmeitä, sopivat sekä makeannälkään että ihan oikeaan nälkään, jos kunnon ruokaa ei ole tarjolla. Minä tykkään, ja tykkään ihan hirveästi. Mun lempparit ovat tällä hetkellä suklaa ja appelsiini, mutta houkuttelis jo kokeilla noita uusiakin makuja! Niitä ei vielä kaupoissa ole näkynyt, mutta muutenhan näitä patukoita saa ihan marketteja myöten, eli ei ainakaan ostamisen vaikeudesta ole testaaminen kiinni :D

Ootko jo kokeillut?


Bookmark and Share

perjantai 14. marraskuuta 2014

Butternut Squash - herkkuja myskikurpitsasta

Vihdoin tänä syksynä uskaltauduin kokeilemaan jotain kurpitsasta. Pitkään olen niitä kaupassa katsellut kunnes rohkeus voitti :D Maku ei muuten bataatista hirveästi eroa, makea se on mutta ehkä hiukan maltillisemmin. Ja maustamisella asiaan voi vaikuttaa. Tein myskikurpitsasta (ei ole muuten edes kallista, oliko pari euron huitella per kilo), paahdettua kurpitsaa uunissa ja sosekeittoa. Molemmista pidin. Sosekeittoon menevä kurpitsa kannattaa maun vuoksi paahtaa joka tapauksessa uunissa ensin, joten sikäli yhdestä kurpitsasta on helppo tehdä vaikka molempia.

Paahdettu Butternut Squash

(2-3 annosta)

1 myskikurpitsa
chiliä jauheena, hiutaleina tai tuoreena
hyvälaatuista suolaa
mustapippuria myllystä
(smoked paprika -jauhetta)
oliiviöljyä (extra virginiä ei kannata kuumentaa, eli tavallista mieluummin)
muutama nokare voita

Kevyesti kuorittu kurpitsa


Poista siemenet esim. lusikalla


Kuori kurpitsa kevyesti, jostain luin, ettei sitä tarvitsisi edes kuoria, mutta höyläsin itse ohuen kerroksen pinnasta pois. Poista myös kanta. Halkaisen kurpitsa pituussuunnassa puoleksi. Kaavi lusikalla siemenet ja pehmeä sisus pois, pilko sen jälkeen tasakokoisiksi paloiksi. Levitä pellille ja mausta (lisää myös öljy ja voinokareet). Paahda n. 20 minuuttia 175-200 asteessa, uunista riippuen. Kurpitsa on valmis kun se on pehmennyt ja saanut aavistuksen väriä.

Menossa uuniin

Paahdetut kurpitsanpalat


Syö sellaisenaan tai tee sosekeitto. Sosekeittoa varten kippaa paahdetut kurpitsapalat kattilaan, lisää vettä ja /tai kermaa sen verran, että tulee mieleisesi paksuista keittoa. Surauta sauvasekoittimella soseeksi.



Valmis sosekeitto

Helppoa ja ah niin hyvää :)
Bookmark and Share

maanantai 10. marraskuuta 2014

Painonhallintapalapeli

Olen tehnyt valmennustyötä nyt muutaman vuoden, ja samalla setvinyt omia terveysongelmia ja ratkaisuja niihin. Ihminenhän ei koskaan ole valmis, aina löytyy uutta opittavaa, se on selvä. Mutta painonhallintaan liittyen olen tehnyt joitain havaintoja ihan omassa työssäni, mutta myös lueskellut metaboliaan liittyvää kirjallisuutta, funktionaalisesta lähestymiskulmasta.

Painonhallinta ja etenkin painonpudotus ei välttämättä ole ollenkaan simppeliä ja yksinkertaista, silkkaa matematiikka, kuten kuulee usein sanottavan. Jos olet onnekas, terve ja hyvillä geeneillä varustettu, se voi olla sitä (ainakin ensimmäisellä kerralla), mutta toistaiseksi olen törmännyt huolestuttavan moneen ihmiseen, jonka kohdalla tilanne vaatii hieman Sherlock Holmes -maista otetta asiaan. Tämä koskee niitä ihmisiä, joilla täsmää jokin tai useampi alla oleva väittämä:


  1. aineenvaihdunta pielessä (sairaus)
  2. ovat opetelleet pärjäämään aivan liian vähäisellä ravinnolla
  3. ravinto on laadullisesti huonoa (liikaa eineksiä, liian vähän ravinteikkaita raaka-aineita)
  4. jatkuva (tai aivan liian rankka) laihdutus 
Tuossa muutamia elämäntapoja tai -tilanteita, jotka voivat johtaa siihen, että painoa vain kertyy ja kehonkoostumus muuttuu huonompaan suuntaan vaikka tekisi mitä. 

Näiden ihmisten kanssa lähestyn koko painonhallintaprojektia aivan eri näkökulmasta, kuin ihmisen kanssa, joka on saanut ylipainoa syömällä määrällisesti liikaa (niitä on muuten yllättävän vähän). Asiaa katsotaan terveys edellä. Eli painoa ei lähdetä varsinaisesti edes pudottamaan vaan tehdään sellaisia elämäntapamuutoksia, jotka ovet eduksi terveydelle ja sitä kautta vaikuttavat painoon. On mahdollista saada aikaan muutoksia sekä painossa että terveydessä pelkästään muuttamalla mahdollisesti huono ruokavalio laadullisesti parempaan suuntaan. 

"On oltava riittävän terve laihtuakseen"

 Painonhallintaan ja painonpudotukseen vaikuttavat mm. maksan tilanne (miten toimii "myrkynpoistojärjestelmä"), hormonitasapaino (esim. toimiiko metabolia kuten terveellä ihmisellä kuuluu, myös millä tolalla ovat insuliinit ja stressihormoni eli kortisoli), saatko ravinnosta riittävästi ravinteita (ylipainoinen voi kärsiä vitamiinien/hivenaineiden tms puutoksista, suurikaan määrä ruokaa ei automaattisesti tarkoita, että se olisi ravinnerikasta). Tässä vain muutamia mainitakseni.

Nämä ovat yleensä vähintäänkin kuukausien mittaisia projekteja, auttaa kroppa kuntoon ja terveeksi jälleen mahdollisesti vuosien laiminlyönnin jälkeen. Mutta tuloksia olossa yleensä näkee kyllä jo aiemmin. Tarkoitus on, että paino putoaa elämäntapojen muuttamisen seurauksena, ja se on terveyttä edistävän ruokavalion sivutuote. 

Eli kuten huomaat, painonhallinta ei välttämättä ole sitä "matikkaa" ja hyvin simppeliä, joten on erittäin väärin väittää niin. Jos kyseessä on ihminen, joka on tehnyt niin sanotusti kaikkensa ja vähentänyt syömisiään äärirajoille jo vuosia, tuntee morkkista joka ikisestä suupalasta, liikkuu tuntikausia viikossa, siinä ei paljon auta kalorilaskureita täytellä. Syy on jossain syvemmällä, ja kun tälle ihmiselle sanoo, että syö vähemmän ja liiku enemmän, se tunnollinen tyyppi todella tekee niin ja samalla häpeää itseään kun ei saa sitä yksinkertaisintakaan asiaa tapahtumaan eli painoa putoamaan. Hän luulee, että vika on hänessä, ei ole riittävän tehokas ja reipas liikkuja, ei omaa rautaista itsekuria elääkseen entistä spartalaisemmin, hän syyllistää itseään.

Minusta tuo "kuluta enemmän kuin syöt" on niin vanhentunut väittämä, että sen saisi heittää romukoppaan. Ennen kuin ihmisen tausta ja sen hetkinen tilanne on selvitetty perin pohjin, on mahdotonta kenenkään sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Painoa ei hallita liikkumalla, sitä hallitaan syömällä.
Bookmark and Share

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Wanted: summer

Toinen päivä marraskuuta. Ihmeellistä. Tuntuu, että aivan juuri nautin takapihalla auringon lämmöstä bulletproof -kahvia siemaillen. Mutta siitä onkin jo neljä kuukautta. Kamala miten nopeasti aika menee, ainakin kesällä. Nyt taas tuntuu, että voisi vaikka mennä nopeamminkin, sillä kuten olen aiemminkin maininnut, en ole pimeän ja kylmän ystävä. Ja on siihen syynsä, tässä vaiheessa, kun päivänvalon määrä vähenee vähenemistään, eikä auringosta ole tietoakaan, alkaa fyysiset vaikutukset ainakin minulla näkyä. Ajatus takkuaa, väsyttää ja tekisi mieli kaivautua sänkyyn peitto korvilla suunnilleen tuonne huhtikuulle asti. Mikään ei varsinaisesti huvita, itseään todella joutuu motivoimaan ja se makean himo! Normaalisti minulla ei tee mieli makeaa, olen opetellut siihen, mutta tämä pimeä ja kylmä kyllä koettelee zeniläistä mielenrauhaani sen asian suhteen. 

Mutta kuten tiedetään, jos Ben & Jerry´s :lle antaa pikkusormen, ne todellakin vievät koko käden ja pian sitä huomaa olevansa sokerin orja, jälleen kerran. Been there, done that, enkä suosittele. Se loppupeleissä vain pahentaa oloa, eikä auta kyllä sietämään talvea sen paremmin. Päinvastoin, keväällä voi olla sitten isompia asioita ratkottavana, jos sille tielle lähtee. 

Mutta mikä neuvoksi, kun päässä ei tunnu liikkuvan yhtään järkeväksi luokiteltua ajatuksta? Itse yritän pitää kiinni terveellisestä arkiruokavaliostani, sillä tähän pätee sama kuin tuohon pirullisen hyvään jäätelöön, eli sitten niitä lohkoperunoita tulee laitettua joka perjantai, ja lopulta joka vapaailta ja siinäpä sitä sitten ollaan. Ei kannata. 



Elän tällä hetkellä vähän stressaavaa aikaa, hektisempää kuin haluaisin. Teen kahta työtä, ja koska syksyn takin olen vähän väsyneempi kuin muulloin, vaatii tilanne vähän taiteilua. Ja koska minäkin olen vain ihminen, oma syyssortumiseni on luomukerma. Hitto vieköön se aamukahvi kermalla saa mut nousemaan sängystä ylös! Tätä kermajuttua pitää vähän vielä pohtia, ei se oikein tunnu mulle sopivan, mutta siitä luopuminen tuntuu vähän liian hankalalta nyt tässä tilanteessa. Pitänee pohtia asiaa vähän. Limakalvot ja vatsa ei tykkää liiemmin (joskin luomu ei aiheuta niin pahoja reaktioita), mutta päänuppi tarvitsee vähän breikkiä. 



Asiasta kukkaruukkuun, meillä on testissä Indoor Garden :) Tää vempele on sellainen, jonka hankkimista oon pohtinut jo pidempään. Tämä on lainassa mieheni siskolta, ja nyt testaillaan, onko niin hyvä että hankitaan ikioma. Meillä käytetään kyllä varsin paljon yrttejä, tai käytettäisiin, jos olisi mitä käyttää. Jotenkin ne kaupasta ostetut yrtit eivät kyllä meillä tahdo säilyä kovin pitkään, joten tämmmöinen indoor garden on tarkoitettu juuri siihen, joko yrittien kasvattamiseen tai jatkojalostukseen. Tällä hetkellä tässä gardennissa asuu testimielessä basilika, persilja ja sitruunamelissa :) Voin kertoa, että valinnanvaikeutta oli yrttihyllyllä :)



Mitään tämän järkevämpää ajatusprosessia ei tästä naisesta nyt irtoa, joten luulen, että painun viltin alle katsomaan leffaa ja nauttimaan reishikaakaota (johon olen muuten aivan in love). Ja ihan hyvillä mielin, sillä päivän umpihankiseikkailulenkit on jo takana. Todella kiva kun tuota lunta tuprutti kaikki paikat täyteet, asteita on +3 ja huomenna tiedoksi pyöräilyä about 25 kilsaa. Very nice indeed. 

Sitä odotellessa siis :P
Bookmark and Share