lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maanantaiharmauden karkoitusta

Maanantain kuulumisia!

Eilinen päivä kului nopeasti nettijoogan, kylmäsavulohen ja solariumin parissa. Sain tehtyä toki töitäkin, ja hoideltua muutamat juoksevat asiat solariumreissulla.


Olen harrastanut solariumia elämäni aikana yhden käden sormilla laskettavan määrän, mutta päätin piristää itseäni nyt tämän ankean räntäsateen ja tuskallisen harmauden keskellä. Uskon, että kunhan pitää järjen päässä ja noudattaa Säteilyturvakeskuksen ohjeita, voi solariumissa käydä turvallisesti. Aloitin suositusten mukaan viidellä minuutilla, ja kyllähän se tuntui samalta kuin kesä olisi käynyt kylässä. Iho oli lämmin ja hehkuva eikä edes pienten luomukaupassa hoideltujen ostosten jälkeen räntäsateeseen astuminen poistanut sitä lämmön tunnetta iholta. Otan nyt pienen ja maltillisen kuurin, ihan piristääkseni itseäni ja hoitaakseni muutamia pieniä iho-ongelmia. Tiesitkö, että spirulina toimii luonnollisena aurinkosuojana? Sen sinivihreä pigmentti suojelee ihoa UV-säteiltä aina solutasolla asti. Testasin tätä viime kesänä, söin spirulinaa, lykopeenia ja astaksantiinia (molemmat karotenoideja ja voimakkaita antioksidantteja) koko kesän, enkä palanut kertaakaan, sen sijaan sain kauniin ja yllättävän voimakkaan rusketuksen. 

Lähikuntosalini on siitä kätevä, että solariumin, kuntosalin ja monipuolisen ryhmäliikuntatarjonnan lisäksi siellä on myös luomukauppa! Mukaan tarttui ostoslistalla olevaa Reishiä, eli lakkakääpää ja pari raakapatukkaa eväsvaraston kartuttamikseksi. 

Kävelylenkin ja solariumin lisäksi hoidin kuntoa testaamalla uuden nettijoogapalvelun. Kyseessä on siis online-jooga (kahvakuulaakin saatavilla), josta voit ostaa itsellesi livetunnin. Yoogaia.com -palvelussa valitset viikko-ohjelmasta itsellesi sopivan tunnin, maksat sen (4,99€), ja hilaat tietokoneesi sopivalle paikalle, jotta näet ohjaajan näytöltä joogatessasi. Tunti pidetään siis livenä, ja voit itse valita, haluatko ohjaajan näkevän sinut vai et. Joka tapauksessa muut tunnilla olevat treenaajat eivät näe sinua, etkä sinä heitä. Vuorovaikutus tapahtuu vain ohjaajan ja treenaajan välillä. Itse valitsin treenin ilman kameraa, mutta "kamera päällä" -valinta on siinä mielessä kyllä suositeltava, että ohjaaja puhuttelee sinua etunimellä ja voi esimerkiksi kehoittaa korjaamaan asentoa. Mutta tämä on siis sinun päätettävissäsi.



Itse valitsin astangajoogan. Hilasin läppärin olohuoneeseen, tein joogamatolle tilaa ja istua napotin hyvissä ajoin valmiina. Yoogaia.comin sivuilla suositellaan selainvalinnaksi Chromea, mutta luvataan, että myös Opera ja Firefox (päivitetyt versiot) ovat tuettuja. Minulla oli uusin versio Firefoxista, eikä se toiminut, kello tuli 12.02 ja aloin epäillä, että nyt on jotain pielessä. Pääsin maksun kautta aivan normaalisti siihen pisteeseen, että ruudulla luki "odotetaan opettajaa", joten en aikaisemmin tajunnut, että yhteys ei toimi. Kiireen vilkkaa asensin Chromen, ja se toimi välittömästi. Missasin siis tunnin alusta 10 minuuttia tämän vuoksi. En tiedä, johtuiko se tästä hiukan tympeästä alusta, mutta en ollut palveluun aivan 100% tyytyväinen. Pidän ideasta, minusta se on loistava, mutta vähän nyt jäi huono maku tunnista. Pitänee ehkä kokeilla joskus uusiksi, jos se kokemus siitä vaikka parantuisi. Kannattaa kuitenkin testata ehdottomasti, etenkin jos ei pääse kotoa lähtemään joogaan tai kahvakuulaan (syvävenyttelyäkin taisi olla ohjelmassa), tämä on aivan loistava vaihtoehto treenaamiseen. Varsinkin, jos valitset "kamera päällä" -vaihtoehdon, pitäisi sen myös olla suht turvallista. Ohjaaja esitti vaihtoehtoja liikkeistä kyllä hyvin, joten tunti sopii varmasti lähes kaikenkuntoisille joogaajille. Asenna kuitenkin tietokoneellesi Chrome, jotta vältyt samalta sekoilulta kuin minä.



Eiliseen kuului myös muutama kappale isoja riisikakkuja kylmäsavulohella ja tillillä, riisikakut olivat loistavan makuisia (näitä isoja en ollut ennen ostanut), joskin hiukan murenevampia kuin ne pienet. Mutta hyvää oli, taas kerran :) Olenkin tässä jo pitkään pohtinut, miten korvata ruisleipä kylmäsavu- tai graavilohella, se nimittäin tuntui lyömättömältä yhdistelmältä ennen, vaan en kyllä kaivannut ruisleipää näiden riisikakkujeni kanssa ollenkaan.

Ihanaa viikkoa, räntäsateesta ja harmaudesta huolimatta <3
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti