Viralliset ravitsemussuositukset - does one size really fit all?

Uudet, viralliset ravitsemussuositukset julkaistiin viime viikolla, ja ne ovat ymmärrettävästi herättäneet paljon keskustelua. Ne ovat Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan laatimat ja pohjautuvat pohjoismaisiin suosituksiin.

Kuva: valtion ravitsemusneuvottelukunta

Olin jokseenkin huojentunut kun Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla julkaistiin Mikael Fogelholmin ja Ursula Schwabin mielipidekirjoitus, jossa korostettiin, että ravitsemussuositukset on suunnattu väestöryhmille. Tämä herätti kyllä hienoisen huojennuksen lisäksi myös hämmennystä, olenko minä yksilö vai kuulunko kenties johonkin väestöryhmään? Entä jos kuulun väestöryhmään, luenko itseni siihen ja noudatanko suosituksia, vai kohtelenko itseäni kuitenkin yksilönä ja syön minkä itselleni hyväksi koen? En suoraan sanottuna ymmärtänyt pointtia. Jos suositukset on suunnattu ensisijaisesti väestöryhmille, esimerkiksi vanhuksille ja koululaisille, kuten jutussa mainitaan, unohdetaanko tässä nyt kuitenkin se pieni tosiasia, että jokainen vanhus ja jokainen pieni koululainen on myös yksilö? Ja jopa monesti sellaisessa asemassa (pienet koululaiset, laitoksissa asuvat vanhukset jne.), etteivät he välttämättä kykene tai osaa ensinnäkään valita itselleen sopivinta ja terveellisintä vaihtoehtoa, saatikka itse valmistaa sitä. 

Tiedän, että fakta esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa on se, että mikäli lapselle eivät esimerkiksi viljatuotteet sovi, hän tarvitsee useinmiten lääkärintodistuksen saadakseen viljattoman ruokavaihtoehdon. Ymmärrykseni mukaan, ne lääkärit, jotka suostuvat kirjoittamaan lääkärintodistuksen tilanteessa, jolloin kokemus on osoittanut, että lapsi voi paremmin ilman viljoja, mutta keliakiakokeet ovat normaalit, ovat harvassa. Gluteeniyliherkkyys on tällä hetkellä asia, jota tutkitaan kiivaasti, ja myös koululääketiede on heräämässä siihen, joskin valitettavan hitaasti. Kaikki testit, joilla keliakia todetaan, ovat yleensä gluteeniyliherkkyydessä normaaleja, mutta elimistö ei kestä viljoja.

Miten tässä tilanteessa viralliset ravitsemussuositukset (joiden mukaan ateriat päiväkodeissa ja kouluissa laaditaan) siis palvelevat yksilön etua? Schwabin ja Fogelholmin mukaan "ravitsemussuositusten päätavoitteena ei ole yksittäisten ihmisten valintojen ohjaaminen" (suora lainaus). Nythän on kuitenkin tilanne, että tietyissä paikoissa (laitoksissa) ne tekevät juuri sitä. Tätäkään en ymmärrä.

Tiedossa on myös, että meidän terveydenhuoltojärjestelmämme perustaa yksilöille antamansa ravitsemussuositukset juuri nimenomaan näihin virallisiin suosituksiin. Joskin virkistäviä poikkeuksiakin onneksi löytyy. Ei siis ihme, että monet ovat vähintäänkin ymmällään, mitä syödä. Suositukset annetaan, mutta ne eivät olekaan tarkoitettuja yksilölle. Annetaan kuitenkin ymmärtää, että näin olisi hyvä syödä. Vaikuttaa siltä, että teoria ja käytäntö eivät jotenkin nyt oikein kohtaa?

Itse olen sitä mieltä, että virallisissa ravitsemussuosituksissa on pielessä seuraavat asiat:

- vähäinen proteiininsaanti (vain 10-20E%)

- turhan runsas viljojen määrä (6-9 annosta päivässä)

- rasvojen laatu (lähinnä pelkkien kasviöljyjen suosiminen)

- maitotuotteiden laatu ja määrä (rasvattomia, ja määräkin on runsas, 5-6 dl päivässä)

- turhan runsas sokerin määrä (suositus <10E%)

Enkä liene ainoa, joka on tätä mieltä. On tietysti selvää, että aktiivisesti kestävyysliikuntaa harrastavan, 180 senttisen varastomiehen voi olla hankala täyttää päivän hiilihydraatin tarvettaan ainoastaan kasvikunnan tuotteilla (juurekset ja marjat), joten hän voi hyvinkin tarvita lisäksi muita hiilihydraatin lähteitä. Mutta mitäpä saadaankaan lopputulemaksi, jos naapurin Pirkko, 160 cm, harrastuksena ristipistotyöt ja sudoku ja ammattina kirjanpitäjä, syö riisiä, pastaa tai perunaa lautasmallin mukaan (ja leipäpalan päälle) ja hulauttaa päivässä reilut puoli litraa rasvatonta maitoa? Joko sytyttää? Tässä tapauksessa Pirkko on luottanut lautasmalliin ja virallisiin suosituksiin, kuten kunnon kansalaisen kuuluu. 

Valtion virallisten ammattilaisten taholta kehitetyt ravitsemussuositukset vaikuttaisivat olevan susi lampaan vaatteissa, ikäänkuin huoneeseen heitetty pommi, jonka vakuutetaan olevan vaaraton, vaikka totuus onkin toinen. Ihmiset luottavat, ja se on minusta vähintäänkin normaalia, tottakai auktoriteetteihin luotetaan, sehän on selvä. Se onkin juuri se syy, miksi tämä tuntuu jotenkin erityisen pahalta. 

Teen työkseni ihmisille ruokavalioita ja analysoin heidän ruokapäiväkirjojaan. Asiakkaani ovat pääasiassa juuri naapurin Pirkkoja, jotka ovat vuosikausia "keventäneet" ja "nutranneet" painonhallinnan parantumisen toivossa, jääden kuitenkin pahimmassa tapauksessa ilman elintärkeitä rasvoja tai riittävää proteiinia, saaden samalla kevyttuotteista järkyttävän määrän sokeria. Tiesitkö, että "kevyt" -merkinnän voi saada tuote, jossa on rasvaa 30% vähemmän kuin alkuperäisessä, mutta se määrä rasvaa voidaan korvata (ja usein korvataankin) palakaupalla sokeria? Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että tässä kuviossa on nyt jokin pielessä.

Mietin pitkään tämä postauksen kirjoittamista, en niinkään kirjoitanko, vaan sitä, miten kirjoitan. Päätin kirjoittaa suoraan. Tämä on sellainen aihe, että tästä voisi kirjoittaa loputtoman pitkään, mutta raapaisen nyt hiukan pintaa. Haluaisin herättää ihmiset pohtimaan, sopivatko nämä väestöryhmille suunnatut ravitsemussuositukset juuri heille, vai hyötyisivätkö he kenties huomattavasti enemmän toisentyyppisestä ruokavaliosta.

Jos et ole aivan varma, kokeile. Ja jos et tiedä miten kokeilla, ota yhteyttä kuntoilo (at) gmail.com, niin mietitään yhdessä. 

Lopuksi vertailun vuoksi kuva siitä, miten ravitsemussuositukset ovat vuosien saatossa muuttuneet (uusimmat puuttuvat tästä). Kuva on Suomen Kuvalehdestä.