torstai 27. helmikuuta 2014

Bad (Hair) Day

Tänään on ollut jotenkin onnettomien yritysten päivän. Pitkästä aikaa piti olla vapaapäivä, ja yritin rentoutua suorastaan väkisin. No, eihän se sitten onnistunutkaan. Löysin itseni jatkuvasti tarkistamasta pakkomielteisesti sähköpostia, roikkumassa netistä, ja muutenkin jokseenkin hermostuneena. Yritin tyynnyttää levotonta mieltä katsomalla leffaa, vaan arvatkaapa onnistuiko? No ei, ajatuksen harhailivat muualle ja koko leffa oli niin huono, että pikakelasin sen lopulta boxilta loppuun. Se kuvasti jotenkin hyvin koko päivän tunnelmaa. Tulin siihen tulokseen, että nyt pitäisi rauhoittua. Muutamat opiskelun loppuunviemiseen liittyvät seikat aiheuttavat vielä stressiä, mutta kunhan joku kaunis päivä pääsen niistä eroon, niin jospa se siitä.

Pientä stressiä tuotti myös trigger roller, olen ollut aikeissa hankkia sellaisen jo pitkään pilatesrullan kaveriksi, vaan on melko hankala tilata netistä rulla, jonka nystyröiden kovuutta ei pääse testaamaan käytännössä. Argh, sanon minä. Jos teillä on vinkata kokemuksia tästä, tällä hetkellä vahvimmilla olevasta OMPU Trigger Rollerista, tai jostain muusta, otan mielelläni vastaan. Pilastesrulla ei enää riitä vaan tarvitsisin järeämpää kalustoa, mutta en ole aivan varma haluanko näiden fasciajumitusteni kanssa aivan sitä järeintäkään vaihtoehtoa.



Sain pitkästä aikaa tehtyä uutta smoothieta, vähän ärtsyn väristä mutta maku oli ihan ok. Ilman Emerald Balancea ehkä vähän miedompi ja makeampi.

Vihreä Smoothie vol. 2

1 annos

2-3dl jäähdytettyä vihreää teetä
1 banaani
1 päärynä
kourallinen tuoretta pinaattia
2 tl soijalesitiiniä
hunajaa tai steviaa
3 kuivattua taatelia



Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja surauta sekaisin.

Parempaa päivää, aurinkoa ja iloa kaikille muille :)



Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti