maanantai 17. helmikuuta 2014

Rasvakahvi - trendiä tutkimassa

Paleopiireissä kohistaan tällä hetkellä rasvakahvista, eli kahvista, johon sekoitetaan luomuvoita ja MCT-öljyä (tai kookosöljyä). Kahvin luvataan tuovan energiaa ja pirteyttä aamuun, kiihdyttävän aineenvaihduntaa ja boostaavaan aivoja. Rasvakahvi terminä ei kyllä kuulosta järin houkuttelevalta, tätä saatetaan kutsua myös kehittelijänsä inspiroimana Bulletproof-coffeeksi, mutta menkööt nyt rasvakahvina, älkää antako sen tuoda mitään negatiivisia viboja, kyse on oikeasti hyvästä jutusta.



Olen itse varsin huono syömään aamulla, ja pidän kahvista. Jouduin kuitenkin luopumaan lähes kokonaan kahvista, koska pidin siitä nimenomaan kuohukermalorauksella, ja maitotuotteet eivät juuri nyt sovi minulle, edes pienissä määrin käytettynä. Rasvakahvia kehuttiin nimenomaan hyvänmakuiseksi ja energiaa aamuun antavaksi, joten kokeilin. Ja yllätyin. Positiivisesti.

Puretaanpa faktoja hieman. Rasvakahvin olennaisia juttuja ovat hyvälaatuinen luomukahvi (tavalliset halvat kahvit saattavat sisältää hometta tai muita toksiineja, en suosittele niiden käyttöä), luomuvoi (mieluiten ruohoruokitun karjan maidosta tehtyä), MCT-öljy (mieluiten 100% kookosöljystä uutettua) ja niiden keskenään blenderisekoittaminen. Tämä blenderi (tai maidonvaahdotin, sauvasekoitinkin käy) on olennaista, kahvista tulee latte-tyyppinen, vaahtoava ja maukas, pelkkä lusikalla sekoittaminen ei riitä, been there done that :)



MCT-öljy on triglyseridisekoitus, joka koostuu pelkästään keskipitkäketjuisista rasvahapoista (kapryyli- ja kapriinihapoista). Kookosöljy sisältää juuri näitä keskipitkäketjuisia rasvahappoja, ja MCT-öljy lähes yksinomaan niitä, eli MCT-öljy on ikäänkuin tiiviste kookosöljystä. MCT-öljy voidaan valmistaa myös palmuöljystä, mutta koska palmuviljelmät tuhoavat orankien asuinalueet ja koko laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, suosittelen valitsemaan öljyn, joka on 100% kookoksesta uutettu. MCT-öljy (kuten kookosöljykään) ei varastoidu elimistöön vaan palaa maksassa vapauttaen energiaa välittömästi. Se toimii myös termogeeninä, eli lämmittää elimistöä sisältäpäin lisätäkseen rasvanpolttoa ja energiankulutusta. Kuten kookosöljykin, MCT-öljy on erittäin antibakteerinen. MCT-öljy on mauton.

Eräänä aamuna ryhdyin tuumasta toimeen, ja tein elämäni ensimmäisen rasvakahvin, toimii myös teen kanssa (itse kokeilin mustaa teetä):



Rasvakahvi a´la Katja


1 kuppi hyvää luomukahvia
pari tippaa steviaa
0,5-1 rkl luomuvoita
0,5-1 rkl MCT-öljyä (tai kookosöljyä)

Keitä kuppi kahvia, esimerkiksi pressopannussa syntyy maukasta kahvia. Itse lisään mausteet jo pressoon, steviaa ja pakuria lukuunottamatta. Kaada kahvi, pakuri, stevia ja rasvat blenderiin (huom! tarkista, kestääkö oma blenderisi kuumia nesteitä) tai mieluiten lasiastiaan, jos käytät maidonvaahdotinta tai sauvasekoitinta. Muoviastioista voi liueta haitallisia aineita etenkin kuumia elintarvikkeita käytettäessä. Hurauta sekaisin. Voi ja öljy liukenevat kahviin varsin nopeasti ja kahvista tulee todella latte-tyyppinen, vaalea ja vaahtoinen. Maku on todella lähellä täyteläistä maitokahvia, ja tähän ei ole mikään muu maidon tai kerman korvike vielä pystynyt (mantelimaito, hasselpähkinämaito, kookoskerma). 



Nauti kahvisi <3

Mikäli olet ensi kertaa rasvakahvin kanssa asialla, aloita MCT-öljyn ja voin kanssa pienistä määristä. MCT-öljy, kuten kookosöljykin saattaa aiheuttaa muuten (etenkin suurella annoksella) pahoinvointia tai muita vatsavaivoja, antibakteerisen vaikutuksensa vuoksi. Jatkossa määrää voi lisätä. 

Voi jättää halutessasi Instant Pakurin, vaniljajauheen ja kanelin pois, mutta itse lisäsin ne ihan syystä: pakurin mm. vahvistamaan immuniteettia ja ceylonin kanelin tasaamaan verensokeria, ja vaniljajauheen maun vuoksi. Itse pidän valtavasti kanelilla maustetusta kahvista, kannattaa valita kuitenkin ceylonin kaneli tavallisen sijasta, se ei sisällä maksalle haitallista kumariinia.

Toistaiseksi en osaa vielä sanoa onko rasvakahvista apua painonhallintaan käytännössä vai ei (päivitän tätä tietoa jahka olen hiukan pidempään käyttänyt) mutta maku oli mielestäni loistava ja aamuun se tuo kyllä energiaa. Toinen hyvä sauma käyttää rasvakahvia energiaa antamaan on ennen treeniä, kofeiini boostaa harjoitusta ja kookos- tai MCT-öljy antaa välitöntä energiaa. Toimii jopa treenilaturina. 



Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Mikäli tavoitteesi on terveellinen ruokavalio, on tämä yksi mainio tapa potkaista päivä (tai se treeni) käyntiin ja boostata aineenvaihduntaa. 



Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti