tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonnikalasalaatti ja yläkroppatreeni

Vapaapäivänä ruokailurytmiä on helppo pitää yllä, ainakin itselläni. Minulla on tietyt rutiinit niinä päivinä, ja mikäli mies on töissä, kehittelen lounasta itselleni puolen päivän jälkeen. Ennen sitä lenkitän koiran ja treenaan kotona tai salilla, mikäli olen treenin kyseiselle päivälle suunnitellut. Aamusmoothien ja lounaan lisäksi syön vielä toisen lämpimän aterian ja iltapalan, ja aamulenkin ja -treenin lisäksi vien toisinaan koiran vielä iltalenkille. Toisinaan vapaapäivään kuuluu myös pyöräilyä, lähinnä hyötyliikkumisen merkeissä.

Tänään minulla on vapaapäivä. Univelkaa työputkesta johtuen on päässyt hiukan kertymään, ja siksi heräsin hiukan pöpperöisenä, hyvin nukutusta yöstä huolimatta. Säästyin migreeniltä tänä aamuna, ja pystyin viettämään aamutoimien ajan kirkasvalolampun loisteessa. Ilma oli kurja, pakkasta toistakymmentä astetta ja kova tuuli. Ylipäätään näinä pimeinä aamuina itselläni on käynnistymisvaikeuksia, jotenkin elimistö viestittää voimakkaasti lepotilaa, kunnes aamu valkenee. Ja sehän näillä leveyksillä tähän vuoden pimeimpään aikaa tapahtuu vasta joskus klo 10 tietämillä. 

Säästä huolimatta ulkoilutin koiraa, tosin poikkeuksellisesti vain puolisen tuntia. Yleensä pyrin vapaa-aamuina lenkkeilemään tunnin verran, hieman yli tai alle. Tänään lihaskunto-ohjelmassani vuorossa oli yläselkä, rinta, ojentajat ja hauikset. Lämmittelyksi hieman kahvakuulaa lenkkeilyn jälkeen.

Kierto kuulalla vartalon ympäri 1 min.
Pään ympärikierto 1 min.

Gymboss hihaan ja setti läpi 2-3 kertaa. Varsinaisiin liikkeisiin vasta sen jälkeen.

Kulmasoutu levytangolla 12 x 3
Hauiskääntö + pystypunnerrus + ojentajapunnerrus 12 x 3
Vipunostot pallon maaten käsipainoilla 10 x 3
Vinopenkkipunnerrus käsipainoilla 10 x 3
Vipunostot kulmassa 3 x 15

Tänään tein treenin paikkaharjoitteluna, eli kaikki 3 sarjaa kutakin liikettä ennen seuraavaan siirtymistä. Napakka treeni, joka sopii omaan aikatauluuni ja tavoitteisiini hyvin. 

Tämä salaatti on sellainen, mitä innostun tekemään aina aika ajoin. Se ei kuulu ihan joka päiväiseen arkeeni eikä ehkä ihan jokaiseen viikkoonkaan, lähinnä tuon tonnikalan vuoksi. En haluaisi syödä mitään mikään on metallipurkissa, mutta koska säilyketonnikalaa ei tahdo löytyä muulla tavoin säilyttynä, sorrun toisinaan tonnikalaan metallipurkissa. Mutta asiaan, tässä resepti:

1 prk tonnikalaa (itse käytin Abbaa)
2-3 rkl majoneesia (täysrasvaista, kevyttuotteita en suosittele)
1 rkl chilimajoneesia (tai yhteensä 3-4 rkl tavallista majoneesia + chiliä)
puolikas punasipuli (tai vaikka salottisipuli)
loraus Tabasco Chipotlea
2 tl kapriksia
mustapippuria, suolaa ja esimerkiksi pitsamaustetta
1 tl Pirkka Välimeren tahnaa, tomaatti-paprika

Yllä luetellut suloisesti sekaisin, muista maistaa! Lisäksi pilko ja revi lautaselle seuraavat:

pieni kourallinen salaattia (itselläni oli jääkaapissa vain jääsalaattia, kaikki käy)
n. 5 cm pätkä kurkkua
pieni kourallinen kirsikkatomaatteja
hiukan vajaa puolikas paprika (iso paprika oli kyseessä, värillä ei väliä)
1 keitetty kananmuna (luomu)



Asettele annos lautaselle kauniisti, vaikka söisi vain yksin, niin syömisessä silmänruoka on puoli ruokaa. Tästä tulee iso annos, salaatin söin kaikki, tonnikalahässäkkää jäi vajaa puolet. 



Tähän aikaan vuodesta kun kinkkua ja lanttulaatikkoa alkaa kohta tulla ovista ja ikkunoista, tekee hyvää syödä vähän jotain sellaista, millä ei joulun kanssa ole mitään tekemistä :)

Kasviksiahan suositellaan yleisesti ottaen syömään 6 kourallista vähintään päivässä, tästä salaatista (jos kaiken syö) tulee jo noin puolet siitä. Itselläni kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulee lähes kilo päivässä, voi mennä ylikin. En itseasiassa ole näppituntumaa enempää sitä koskaan laskenut, se on jo niin selkärangassa, ettei sitä edes ajattele. Tänään, tämän salaatin ja aamusmoothien (1 banaani ja kourallinen vadelmia) jälkeen kasassa on tuo 5-6 kourallista, ja päivä on vasta puolessa! 

Iloa ja energiaa päivääsi!

Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti