torstai 7. marraskuuta 2013

Pikkuisen parempi patukka

Joskus on tarve sellaiselle välipalalle, jota voi ensin säilöä viikkokaupalla käsilaukussa, ja sitten yhtäkkisen nälän yllättäessä helpottuneena kaivella sieltä käsilaukun pohjalta. Vaikka kuinka pyrkisi muuten syömään aitoa, puhdasta ruokaa, sellaista, jonka sukumme esinaisetkin tunnistaisivat syömäkelpoiseksi, näitä tilanteita kuitenkin tulee. Ainakin minulle.

Vaikka kuinka olisi nälkä hetkessä, en silti välttämättä tahdo tunkea kitusiini jotain lähinnä lisäaineita sisältäviä patukoita tai terveelliseksi mainostettuja (silti terveellisiä olematta) välipaloja. Ja toinen fakta, tämä ainakin minulla minimoi kaikenlaisia repsahduksia niihin omaa hyvinvointiani loppupeleissä nakertaviin valintoihin.


Kuten huomaatte, makuja löytyy!
Tämä Quest Nutritionin valmistama Quest Bar - proteiinipatukka on yksi ehdoton suosikkini rapakon takaisesta ihmeputiikista nimeltä iHerb. Olen testannut nyt useita makuja viime aikoina, eikä yhdessäkään ole ollut mitään valittamista, ei edes siinä valkosuklaa-mansikassa, joka yleisesti ottaen on se, jota ei patukoista kannata valita (lähinnä pahan makunsa vuoksi). Suosikkia on vaikea valita, mutta jos olisi pakko, valitsisin ehkä Peanut Butter Supremen.
Ravintosisältö Chocolate Chip Cookie Dough:sta.

Raaka-aineluettelo Mixed Berry Bliss:stä.

Kuten huomaatte, nämä on tehty varsin simppeleistä raaka-aineista: maitoproteiinia, isomalto-oligosakkarideja (prebiootti), vettä, mantelia, pakastekuivattua mansikkaa ja mustikkaa, merisuolaa, munkkihedelmää (lo han guo) ja sukraloosia. Makukin on, kuten sanottu, tosi hyvä. Ehkä isoisoäidit eivät patukkaa ruoaksi tunnistaisi, mutta raaka-aineista valtaosan jopa saattaisivat tunnistaa :)

Suomesta näitä saa ainakin Sportsnutritionilta. Tosin vain kappaleittain, iHerbistä saa kerralla tilata koko laatikollisen (ja melko paljon huokeampaan hintaan).

Mikäli iHerb ei ole tuttu, sitäkin voin suositella lämpimästi. Ensitilaajana saat suosittelukoodillani JPC332 40$ arvoisesta tilauksestasi alennusta 10$ (tuon verran kärsii tilata, ettei tule maksettavaksi arvonlisäveroa).
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti