tiistai 5. marraskuuta 2013

Kuka minä olen?

Olen 32-vuotias, nykyiseltä ammatiltani personal trainer ja ravinto-ohjaaja. Olen entinen kontrollifriikki, perfektionisti ja kosmetologi, ja päätin vaihtaa alaa näin aikuisiällä. Alan myötä vaihtui myös osa elämästä, kun ymmärsin, etten voi elää kuten olen aina elänyt.

Olen opetellut liikkumaan vasta teininä ja aikuisena, ensin puri jumppakärpänen, sitten rakastuin tulisesti Less Millsin Bodypump-konseptiin ja juoksuun, ja nyttemmin fiilistelen joogassa, kuntosalilla ja lenkkipolulla koiran kanssa.

Olen järjestelmällisen jääräpäisesti pyrkinyt muuttamaan elämäntapojani jo useita vuosia. Olen kieltänyt itseltäni stressaamisen jo useampi vuosi sitten, viilannut ruokavalioni paleo-tyyppiseksi, opetellut rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Tämä kaikki siksi, että tarvitsin sitä. Olin ajanut elimistöni väärillä ruokailutottumuksilla ja stressillä uupumukseen asti. Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan, tai oikeastaan luulen sairastaneeni sitä jo pitkään, mutta diagnoosin sain vihdoin loppuvuodesta 2012. Vajaatoimintani on hiukan epätyypillistä muotoa, sitä, jonka syntymistä ja kehittymistä olen varmasti itse väärillä elämäntavoilla edesauttanut.

Tällä hetkellä voin varsin hyvin, lääkitys tuntuisi olevan tasapainossa, tykkään ruokavaliostani ja liikuntakin maistuu. Maistuisi itseasiassa enemmänkin, mutta keho alkaa vasta pikkuhiljaa olla vastaanottavainen liikkumiselle ja kehitykselle.

Bloggaan takuuvarmasti ruoasta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ravintolisistä, superfoodeista, elämäntapamuutoksestani, uusimmasta ihastuksestani joogasta ja liikkumisesta ylipäätään. Tervetuloa mukaan!
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti