tiistai 26. marraskuuta 2013

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Niin. Se on juuri se vaiva, johon saa reseptin kouran ja ohjeen nappi kerran päivässä ja sitten kaiken pitäisi olla enemmän kuin hyvin. Ja jos ei ole ei sinua sitten mikään vaivannutkaan.

Tämä on hyvin henkilökohtainen asia minulle, eikä välttämättä sovi herkkänahkaisille ollenkaan. Haluan kuitenkin sanoa tähän alkuun jo, että vaikka tämä teksti sisältää vuodatusta ja paasausta, voin tällä hetkellä paremmin kuin vuosikausiin. Olen onnellinen, sitäkään ei ole havaittu ties millon viimeksi.

Aloin saada paniikkikohtauksia joskus vuonna 2006. Harmittoman kuuloista ehkä sinänsä, mutta ne kestivät päiväkausia. Minä, jolla on aina ollut maailman parhaat unenlahjat, aloin kärsiä unettomuudesta (se tosin meni ohi jossain vaiheessa). Hakeuduin tietysti lääkäriin, kun tunsin olevani melkoinen ihmisraunio. "Sitä ei luule, vaan tietää kuolevansa", kuten paniikkokohtauksista myös kärsivä Herra Ylppö tunnetta kuvasi. Ja se todella pitää paikkaansa. Lääkkeeksi sain mielialalääkettä, jonka pitäisi pitää kohtaukset pois. 

En kuitenkaan saanut lääkkeestä mitään apua, sen sijaan tukun sivuoireita, ja päädyinkin lopettamaan lääkityksen vuoden kuluttua. Paniikkihäiriö lieveni (käytin kaiken tahdonvoimani kohtausten pois pitämiseen), mutta sain liudan muita oireita tilalle. Aloin hikoilla holtittomasti ja palella hillittömästi, olin jatkuvasti väsynyt ja lihoin hillittömästi. En tuntenut olevani kunnossa. Pahimmillaan palelin kotona 2 puseroa päällä (en pärjännyt ilman vilttiä ollenkaan), kahdet sukat jalassa, nukuin 8-10 tunnin yöunet ja kahdet päiväunet vuorokaudessa, paisuin kuin pullataikina ja hiukset lähtivät päästä (kärsin myös hyvin rasvoittuvasta ihosta) vaikka söin suhteellisen terveellisesti. Tiskikoneen täyttäminen tuntui vapaapäivänä ylivoimaiselta hommalta, jaksoin vain maata ja nukkua, mikään ei kiinnostanut ja koko elämä tuntui ylipäätään hyvin työläältä. Vatsakaan ei ollut kunnossa. 

Sain luonnollisesti turhia diagnooseja, ärtyvän suolen oireyhtymä, paniikkihäiriö, akne ja lisää olisi varmasti tullut jos olisin juossut lääkärissä. En kuitenkaan käynyt, koska en kokenut saavani siitä mitään apua. Kärsin itsekseni. Oireita tuli ja meni, osa lieventyi ja lisää tuli tilalle, osa pysyi koko ajan. Aloin päätoimiseksi opiskelijaksi 2 vuotta sitten. Oloni kohentui jonkin verran, en enää ollut niin väsynyt ja haluton, mutta kroppa ei toiminut kuten olisi kuvitellut. Sain satunnaisia paniikkikohtauksia, paino ei pudonnut kovasta yrittämisestä huolimatta. Kesällä 2012 havahduin siihen, että leposykkeeni on noussut 60-70:stä 80:n. Tästäkin olin maininnut erään flunssan yhteydessä lääkärille, mutta hän ei pitänyt sitä mitenkään huolestuttavana. Kuulin pulssini myös korvissa ikäänkuin koko ajan. Sekin vähän pohditutti. Treenasin ja söin todella terveellisesti, pienillä miinuskaloreilla useamman viikon. Sain kahdessa kuukaudessa painoa putoamaan kokonaista 600g. Siinä vaiheessa ymmärsin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Vaikka en varsinaisesti ollutkaan yhtä uupunut ja ahdistunut kuin aiemmin, en myöskään ollut onnellinen ja iloinen. 

Elokuussa 2012 tiedostettuani, että jokin on vialla, kohtalo puuttui peliin. Avasin eräänä aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä Facebookissa jonkun linkittämän sivun, josta pääsyin sattuman kautta Kaisa Jaakkolan kotisivuille, ja lukemaan hänen kilpirauhasseikkailuaan. Oli kuin olisin lukenut omasta elämästäni kertovaa tarinaa, hän luetteli juuri niitä oireita, joista minä kärsin ja olin kärsinyt ties miten monta vuotta. 

Aloin ottaa asioista selvää, liityin Facebookissa kilppariryhmään ja aloin järjestelmällisesti itse perehtyä asiaan. Muutaman turhan lääkärikäynnin, muutaman sadan euron panostuksen ja tukun labroja + vajaan puolen vuoden odottelun jälkeen istuin usean sadan kilometrin päässä lääkärin vastaanotolla, joka otti minut tosissaan. Hän ymmärsi heti, mistä puhuin. Olin vähällä itkeä onnesta. Sain lähetteen pariinkymmeneen jatkolabraan ja reseptin ja hoitosuhteen tuohon lääkäriin. 

Pian juhlin lääkityksen aloittamisen vuosipäivää, ja todellakin juhlin, sillä elämäni on muuttunut hurjasti vuodessa. Kuten sanoin, en muista milloin olisi ollut näin onnellinen ja pirteä. Elimistö toipuu selvästikin yhä, mutta taapertaa "normaaliutta" kohti hitaasti mutta varmasti. 




Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy paljon kaikkea, enkä ole hoitanut itseäni pelkästään lääkityksellä, vaan olen muuttanut sekä elämäntapojani että ruokavaliotani. Minun vajaatoiminnan muoto ei ole kovin tyypillinen, sitä ylipäätään hoitaa Suomessa vain kourallinen lääkäreitä. Lääkitykseni on tavislääkäreiden mielestä "eksoottinen" (suora lainaus). Heidän mielestään olen terve, enkä kärsi minkäänlaisesta vajaatoiminnasta. Tämä kilpirauhashormoneiden muunto-ongelma on kovin kiistelty, tavislääkäreiden mielestä siitä ei ole tutkimuksia, että sen olemassaolo voitaisiin myöntää ja sitä voitaisiin hoitaa, mutta minä olen elävä esimerkki siitä, että sain elämän takaisin oikean hoidon myötä. Tutkimustuloksia kyllä myös löytyy, tässä lienee kysymys ehkä enemminkin siitä, halutaanko niitä hyödyntää. 

Tiedän, että kanssasiskoja ja -veljiä on varmasti paljon. Jos sinä kärsit epämääräisistä oireista (testin voi tehdä esimerkiksi täällä) tai sinulla on jo kilpirauhashormonilääkitys, mutta olo ei vastaa arvoja, suosittelen lämpimästi hakeutumaan asiansa osaavan lääkärin vastaanotolle. Facebook-ryhmästä Kilpirauhashormonit, saat myös vertaistukea ja vinkkejä, mistä apua hakea, ja esimerkiksi miten voit elämäntavoilla vajaatoimintaa "hoitaa". Ylipäätään funktionaalisen lääkärin puoleen kääntyminen on suositeltavaa, sillä he hoitavat ihmistä kokonaisuutena eivätkä tuijota vain yhtä oiretta. He hoitavat sinua, potilasta kokonaisuutena, eivätkä kilpirauhasarvojasi. (Kuvat: Google).




Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti